Ohjelmistokehittäjä
Jos kansallisesti merkitykselliset projektit ja ketterä kehittäminen sykähdyttävät, tule mukaan kehitystiimiimme!
Digiratkaisut-liiketoimintamme kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia! Etsimmekin nyt yhteensä neljää (4) kokenutta ohjelmistokehittäjää kansallisesti merkittävään DigiOne-projektiimme.
Tässä hankkeessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa kansallisesti merkittävään DigiOne-palveluun, jossa rakennetaan tulevaisuuden oppimisen ja koulutuksen palvelualustaa ja ekosysteemiä. Jos intohimonasi on ratkaista, kuinka palvelut saadaan toteutettua tuoreimpia teknologioita hyödyntäen, niin ketterä tiimimme on juuri oikea seuraava askel urallasi.
Olit sitten taustoiltasi koodaava arkkitehti tai ohjelmistokehittäjä, meille sopii kumpi vain. Ohjelmistokehittäjänä meillä Tieralla osallistut palvelun kehitykseen koko DigiOne-palvelumme elinkaaren ajan. Työpäiviisi sisältyy ohjelmistokehityksen lisäksi tiivistä yhteistyötä muiden kehittäjien ja UI-suunnittelijoiden parissa, joten hyvät vuorovaikutustaidot ovat tehtävässä menestymisen edellytys. Sinulle on luontevaa toimia kehitystiimissä, joka koostuu usean eri organisaation henkilöistä.
Toivomme, että repussasi olisi seuraavia osaamisalueita tai vähintään kova halu kehittyä niiden osaajaksi:
- Kotlin ja TypeScript -ohjelmointikielet
- Quarkus -mikropalvelu framework
- React -käyttöliittymät
- GraphQL ja REST -rajapinnat
- MongoDB ja PostgreSQL -tietokannat
- Gitlab ja Maven -työvälineet
- Docker Swarm -konttiteknologia
- Apache Kafka -viestinvälityspalvelu
- Mikropalveluarkkitehtuurit
- Testauksen automatisaatio
- Ketterän kehityksen viitekehykset (SAFe, Scrum, Kanban, DevOps)
Voit halutessasi keskittyä enemmän frontendin tai backendin kehitykseen, tai vielä parempaa – tehdä full-stackina.
Erityisesti arvostamme halua kasvattaa omaa osaamista uusien teknologioiden parissa ja ymmärrystä tietoturvallisesta ohjelmoinnista. Lisäksi toivomme järjestelmällistä ja oma-aloitteista työskentelytapaa, jolla saat asiat tapahtumaan. Motivoidut siitä, että asiakas on tyytyväinen tuottamiisi ratkaisuihin. Edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja.
Tieralla töitä tehdään suurella sydämellä ja ammattitaidolla - tosissaan, mutta joustavasti! Tueksesi saat osaavia kollegoita, joilta saa tarvittaessa tukea sekä pääset myös oppimaan uutta. Toimimme paikkariippumattomasti, joten koemme tärkeäksi asiaksi sen, että tiimin kesken on mukava myös tavata. Meillä saa huumori sekä eriävät näkemykset näkyä. Visiomme on kasvaa moderniksi ja edistyksellisesti ohjelmistotaloksi, joka tarjoaa ajassa olevia digitaalisia palveluja ja ratkaisuja asiakkailleen.
Tieralla työskennellään paikasta riippumattomasti. Toimipisteesi voi sijaita missä tahansa Tieran toimipisteessä tai voit tehdä työtä kotitoimistoltasi. Työskentelykielenämme on suomi.
Tarjoamme hyvät työsuhde-edut, kuten
- Laaja vapaa-ajan tapaturmavakuutus
- Kattava työterveys
- Lounas- ja hyvinvointietu
- Polkupyöräetu
- Puhelinetu
- Joustavat työajat sekä työaikajoustot
- Työehtosopimuksena Avaintes
- Työkokemuksen perusteella jopa 7,5 viikon vuosiloma (Avaintes)
Tieran toiminnan kasvu edellyttää aktiivista henkilöstön osaamisen kehittämistä, joka on keskeisenä pilarina strategiassamme ja arvoissamme.
- Onnistumiskeskustelut
- Henkilökohtaiset urapolut
- Monipuoliset koulutukset osaamisen kehittämiseen
Hae tehtävää viimeistään 3.12.2023 oheisella hakulomakkeella. Työt alkavat joustavasti sopimuksen mukaan.
Tehtävästä lisätietoja antavat;
- Johtava Tuotantopäällikkö Janne Jokisalo, p. 0405008488
- Henkilöstöasiantuntija Tea Södö, p. 044 741 5063
- Lisää tietoa DigiOnesta löytyy www.digione.fi sivustolta.
- Tiimi
- Digiratkaisut
- Sijainnit
- Koko Suomi
- Etätyömahdollisuus
- Hybridityö

Kuntien Tiera Oy yrityksenä
Kuntien Tiera Oy on yli 400 kuntatoimijan omistama osakeyhtiö, joka kehittää kuntien, kaupunkien ja maakuntien ICT-palveluja verkostomaisesti yhteistyössä omistaja-asiakkaiden sekä muiden julkisten- ja kaupallisten toimijoiden kanssa. Tarjoamme laadukkaita ja tuotteistettuja ICT-palveluita asiakkaidemme sujuvan arjen ja toiminnan kehittämisen tueksi.
Olemme omistaja-asiakkaidemme luotettu asiantuntija ja kumppani, jonka työn tulokset näkyvät myös kansallisella tasolla.
Ohjelmistokehittäjä
Jos kansallisesti merkitykselliset projektit ja ketterä kehittäminen sykähdyttävät, tule mukaan kehitystiimiimme!
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Kuntien Tiera Oy?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.