facebook tracking

Koulutus: Insinööri

Työni laadun perustana on jatkuva opiskelu ja oppiminen

”Urani Tieralla alkoi marraskuussa 2011 arkkitehtuuritiimin arkkitehtina. Vastuualueeni oli tuolloin palvelut ja prosessit, joten ensimmäiset vuodet sisälsivät paljon Tieran omien palveluiden kokonaisarkkitehtuurin kuvaamista ja hallintaa. Arkkitehtuuri terminä viittaa rakentamiseen, mutta kokonaisarkkitehtuuri tarkoittaa toiminnan, tietojen, järjestelmien ja teknologian sekä niiden välisten yhteyksien kuvaamista.

Vuosien saatossa olen toiminut projektipäällikkönä ja asiantuntijana erilaisissa kuntasektorin asiakasprojekteissa. Nykyisessä tehtävässä minua kiehtoo ja motivoi se, että pääsen näkemään oman käden jälkeni loppukäyttäjien palveluissa. Pääsääntöinen toimenkuvani on kuvata kuntien, kuntayhtymien ja maakuntien kokonaisarkkitehtuuria asiakkaiden toimeksiannoissa kotikonttorilta käsin. Käytännössä työni on jatkuvaa opiskelua ja oppimista, koska toimeksiannot ovat vaihtelevia ja monimuotoisia. Uuden toimeksiannon saatuani, luen muutaman aiheeseen liittyvän teoksen ja keskeisen säädöspohjan. Taustakartoituksen pohjalta laadin ratkaisut ja dokumentaation. Kuriositeettina mainittakoon, että lainasin viime vuonna kirjastosta noin 200 kirjaa ja niiden pääpaino ei ollut romaaneissa.

Ennen Tieraa työskentelin mm. Nokialla 15 vuotta projektipäällikkönä, laatupäällikkönä ja prosessikehittäjänä. Useat tehtäväni Nokialla olivat pääpiirteittäin samaa kuin työni Tieralla. Työssäni keskeisiksi asioiksi nousi yksinkertaistaminen ja visuaalisuus. Muistan erään entisen johtajan sanoneen, että jos et pysty esittämään laajaa asiaa yhdellä A4:lla, et ole ymmärtänyt sitä. Tämä lausahdus ohjaa yhä työtäni.

Työlläni on yhteiskunnallisia vaikutuksia

Tieran Asiantuntijapalveluissa olen saanut vaikuttaa työtehtäviini valitsemalla itseäni kiinnostavia asiakashankkeita ja projekteja. Kaikki työtehtäväni perustuvat omistaja-asiakkaidemme tarpeisiin, joten työni on asiakkaalle hyödyllistä. Asiakkaan hyöty on myös Tieran hyöty. Tehtäväni kuntien toiminnan kehittämisessä on osa Tieran yhteiskunnallista vaikuttamista. Lisäksi saan tehdä työtä, jota osaan ja haluan tehdä. Lupaan tehdä sen myös mahdollisimman hyvin.

Digitalisaation luomat puitteet, Tieran vahva luottamus työntekijöihin ja heidän osaamiseen mahdollistaa joustavat työkäytännöt. Työskentelen kotikonttorilla ja se tekee työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisesta helppoa. Työkäytännöt toimivat, koska annamme parhaan työpanoksemme yhteisiin tavoitteisiin. Vaikka olemmekin levittäytyneet laajasti ympäri Suomea, puhallamme yhteen hiileen. Apua ja tukea saa tarvittaessa. Tulevaisuus toimialalla näyttää lupaavalta, koska IT-kehittäminen on jatkuvaa. Maailma muuttuu ja resurssit ovat kuntakentällä niukemmat. Se luo kunnille tarpeen kehittää ja automatisoida palveluitaan.

Vuosien varrella oma urakehitykseni on ollut omaehtoista ja horisontaalista, mutta myös tavoitteideni mukaista. En haaveile vallasta tai esimiespositioista, vaan tulevaisuudessa haluan kehittyä entistä paremmaksi asiantuntijaksi.

IMG_20180727_182651634.jpg

 Aiemmin työelämässä kuulin erään toisenkin lausahduksen, jota sovellan elämässäni: Valitse kolme huonointa asiaa ja kehitä niitä. Sen jälkeen etsi kolme uutta ja aloita alusta. Pidän siis uuden oppimisesta, mutta kulutan vapaa-aikaani pyöräilylajien ja juoksun parissa. Toukokuu-heinäkuu akselilla vietin pyörän päällä 2100 km, joista 1300 km kertyi reissullani Kööpenhaminasta Tukholmaan. Pyöräilyharrastukseen liittyy vahvasti käsillä tekeminen, eikä pyörissäni ei ole kovin montaa alkuperäistä osaa jäljellä.
 

Joko Kuntien Tiera Oy on työpaikkasi?

Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.

email
@tiera.fi
Teamtailor

Työnantajamielikuva / Employer Branding Teamtailorilta