
Jari Uimonen
IT-asiantuntija – ICT-ulkoistuspalvelutTierassa olen aloittanut keväällä 2019, kun huomasin oman alani avoimen paikan ja päätin hakea. Olimme muuttaneet perheeni kanssa jo aikaisemmin Asikkalaan ja kävin tässä vaiheessa vielä Helsingissä töissä, joten oman alan työpaikka uudella asuinpaikkakunnalla oli todella mieluisa juttu. Ensimmäinen paikkani Tierassa oli Lähituki-tiimissä ja koska minulla oli jo pitkä aikaisempi työkokemus vastaavissa tehtävissä työskentelystä, sujui uuteen työhön perehtyminen ongelmitta, vaikka vastuullani olevan kunnan ICT-toiminnot oli ulkoistettu Tieralle vasta vähän aikaisemmin ja toimintatavat olivat siinä mielessä myös Tieralle uusia. Lähituessa ehdin työskennellä reilun vuoden ajan ja kesäkuussa 2020 siirryin uusiin tehtäviin silloin perustettuun Tiera Pilvipalvelut-tiimiin, jossa työskentelen tällä hetkellä IT-asiantuntijana.
Pilvipalvelut-tiimissä teemme kehitystyötä pilveen siirrettävien toimintojen konseptin ja ratkaisujen parissa. Tavoitteena on automatisoida toimintoja niin, että ne pystytään monistamaan ja toistamaan mahdollisimman samalla tavalla kaikkialla ja jotta asiakaskohtaisia viilauksia jouduttaisiin käyttöönoton yhteydessä tekemään mahdollisimman vähän. Keväällä saimmekin juuri valmiiksi kehitetyn ratkaisun toimivuudesta happotestin, kun siirsimme koronan myötä nopealla aikataululla Asikkalan kunnan toiminnot pilveen ja täysin etänä saavutettaviksi. Oli mahtavaa huomata, että tämä ensimmäinen pilottisiirto sujui täysin ongelmitta, mikään ei lakannut toimimasta ja myös asiakkaalta saatiin valtavasti kiitosta.
Olen viihtynyt Tieralla todella hyvin ja mielestäni täällä on yleisesti hyvä tekemisen meininki. Etätyön kulttuuri oli jo aikaisemmin vahva ja tällä hetkellä etätöitä tehdään luonnollisesti myös koronan vuoksi. Omalla kohdallani kokemukset tästä ovat pelkästään positiiviset ja työn tehokkuus on aivan eri luokkaa, kun ei tule jatkuvia keskeytyksiä. Kehittämistyössä on muutenkin tärkeää, että ajatus ei katkea eikä tarvitse aloittaa aina alusta uudelleen. Tierassa on myös paljon uramahdollisuuksia ja eteneminen on lähinnä omasta kiinnostuksesta kiinni. Esihenkilöt ottavat alaiset hyvin huomioon ja muutenkin työntekijän kehittymistä tuetaan. Ala kehittyy muutenkin koko ajan, joten siinäkin mielessä on toki pakkokin oppia uutta ja kehittää myös itseään. Myös oma työni on todella mielenkiintoista ja on todella motivoivaa oppia koko ajan uutta ja olla mukana viemässä kehitystä eteenpäin. Vanha kettukin kokee olevansa ajan hermolla. Myös tiimin kesken innostus tarttuu ja on ilo työskennellä osaavassa porukassa, jossa kaveria tuetaan ja apua on aina tarjolla. Kaikilla on samanlainen ote työn tekemiseen ja vaikka ihan ei lueta toistemme ajatuksia, niin melkein kuitenkin. Joka aamu on kiva herätä, kun pääsee töihin!
Vapaa-aikaa vietän paljon nuorimman pojan ralliharrastuksen parissa. Kilpailujen välissä kuluu paljon aikaa auton kunnostamisessa ja seuraavaan kilpailuun valmistautuessa, mutta touhu on myös minulle hyvin antoisaa ja kun pojalla on selkeästi myös lahjakkuutta hommaan, niin on kiva olla omalta osaltani tukemassa harrastusta. Toisena omana harrastuksena voisi pitää omakotitalon ja tontin ylläpitämiseen liittyviä töitä. Olen aikoinani viettänyt nykyisessä kotipaikassamme lapsuuden kesiä ja kun sittemmin perin paikan ja rakennutimme tänne omakotitalon, eivät sen ylläpitämiseen liittyvät hommat lopu kesken.
Kuva: Samu Ekman