Ville Kuusela työskentelee kansallisesti merkityksellisen DigiOne-hankkeen parissa.
”Tierassa olen tykännyt sen arvoista ja tavoitteesta kehittyä moderniksi ohjelmistotaloksi. Tähän olen päässyt myös itse vaikuttamaan. Parasta työssäni on työn merkityksellisyys. Olemme tekemässä oikeasti merkityksellistä palvelua, joka onnistuessaan tulee helpottamaan monen suomalaisen opettajan, oppijan sekä heidän huoltajiensa arkea.” Kertoo DigiOne-hankkeen alustapalveluiden tuoteomistajamme Ville Kuusela.
DigiOne on digitaalinen palvelualusta ja oppimisen uusi ekosysteemi, jota rakennetaan yhdessä seitsemän kaupungin (Vantaa, Espoo, Turku, Tampere, Oulu, Jyväskylä, Lahti) kanssa. Palvelualustalle kootaan kaikki opettajan, oppijan, rehtorin, huoltajien ja hallinnon käyttämät tiedot, järjestelmät ja palvelut käyttäjäystävälliseksi kokonaisuudeksi. Hankkeen avulla parannetaan oppimista ja hyvinvointia sekä tuotetaan tehokkaasti laadukkaita koulutuksen palveluita.
”Työurani Tieralla on vasta aluillaan, mutta olen ehtinyt oppia todella paljon koulumaailman toiminnasta, johon en itse oppijana ja huoltajana ole päässyt aiemmin tutustumaan. Olen oppinut hyödyntämään Jira-työkalua, jota käytämme kehitystehtävien hallintaan, laajemmin kuin koskaan aiemmin.”
Villen tyypillinen työpäivä
8.00
Päivän aloitus ☕
Yleensä aloitan päivät hoitamalla edellisen päivän lupauksia ja pyrin hetken miettimään, miten pystyisin helpottamaan tehtäviäni, vaikka hyödyntämällä automaatioita.
9.00
Rehtorin puhuttelu 👩🏫
Sen jälkeen on usein vuorossa ”rehtorin puhuttelu”, joka tuo vastauksia moniin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. On ollut todella hienoa tehdä töitä päivittäin huippuosaajien kanssa, jotka oikeasti tietävät, miten koulumaailma pyörii.
11.00
Tiimipalaveri ja lounas 🍝
Tämän jälkeen käymme tiimien kanssa läpi tehtävät, jonka jälkeen menemme lounaalle.
13.00
Työpalavereita ja tehtävien hoitamista 👨💻
Iltapäivällä on usein työpalavereita ja lopun ajan pyrin käyttämään tulevien backlogilla olevien tehtävien tarkentamiseen.
Miksi Tieralle kannattaa hakea töihin?
”Tekemämme työ on todella merkityksellistä, arvot ovat kohdallaan, kehitysmahdollisuuksia riittää, kotitoimisto on enemmän kuin vakio, jonka ansiosta kaikki on yhtä lähellä toisiaan… yleisesti hyvä pöhinä päällä!”