Julkaisut
Juha Haapanen on siirtynyt järjestelmäasiantuntijasta ohjelmistokehittäjäksi
Olen vielä melko tuore tieralainen, mutta siitä huolimatta on paljon ehtinyt jo lyhyessä ajassa tapahtua. Tieraan siirryin syksyllä 2020 Siilinjärven kunnan ulkoistaessa IT-palvelujaan Tieralle. Kuullessani ulkoistuspäätöksestä tunnelmat olivat aluksi...
Jani Grönberg: "Mittaan kahdesti ja sahaan kerran"
Aloitin työni tietojärjestelmien parissa Tierassa helmikuussa 2018, kun Tieran Valinnanvapaus/PSOP-tiimissä (palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä) avautui paikka kasvaneen liiketoiminnan myötä. Mahdollisuus houkutteli minua, koska pääsin jatkamaan...
Julius Ringman kokee olevansa unelmaduunissaan
Siirryin Tieralle vanhana työntekijänä liikkeenluovutuksen yhteydessä loppuvuodesta 2019. Melko nuoresta iästäni huolimatta olen ennen tieralaistumistani ehtinyt tehdä It-alan töitä jo reilut 20 vuotta: urani alussa jäin armeijan jälkeen töihin Puolustusvoimiin,...
Jani Setälä on työskennellyt Tieralla vuodesta 2019
Kuka olet sekä minkälainen on sinun työ- ja koulutushistoriastasi?
Taru Mikkonen vastaa tieralaisten osaamisen kehittämisestä
”Tieralla oman osaamisen kehittämiseen kannustetaan ja siihen annetaan myös työaikaa. Osaamisen kehittämiseen käytetään muun muassa oppisopimuskoulutusta, sisäisiä koulutuksia, joilla jaetaan henkilöstön olemassa olevaa osaamista, ja ulkopuolisia koulutuksia....